Hovinsalon
Kalaruoan Ystävät Facebookissa
 

Kirjaudu sisään:      

Liity tiedotteiden postituslistalle  

 
 

Lammastalous


Karitsanliha on alle 1 vuoden iässä teurastetun lampaan lihaa. Se on maultaan mietoa ja hyvin mureaa. Lampaanlihaksi kutsutaan kaikkien yli yksivuotiaiden lampaiden lihaa. Erilaiset lihanleikkaustavat määrittyvät sen perusteella, onko lammas teurastettaessa yli vai alle vuoden. Esimerkiksi kyljyksiä saa leikata vain karitsasta, vanhemman lampaan selkä leikataan fileiksi.

Maisemalaidunnus ja perinnebiotooppien hoito on yksi monista lammastilan tuotantosuunnista, mihin lammas soveltuu mainiosti pienen kokonsa ansiosta. lammas on suhteellisen helppo siirtää laidunalueilta toiselle tarvittaessa ja se ei myöskään riko laidunalueiden maan pintaa niin helposti kuin suuremmat nautaeläimet.

Tässä lampaanlihalla herkutteleville lammasreseptejä.

Luomukaritsan lihaa myydään paloiteltuna ja vakumoituna puolikas ruho kerrallaan. Liha on eläinlääkärin tarkastamaa.

Lammastaloutta ennen ja nyt



Lammas on varhaisimpia Suomen karjaeläimistä. Se on helppohoitoinen, hyväkasvuinen, nopea lisääntymään sekä lampaasta saatava liha ja villa sekä talja monikäyttöistä.
Lihan ja villan saamiseksi talon navetassa oli lammaskarsina jossa talviaikana pidettiin kolmea neljää uuhta eli emolammasta ja pässi. Syksyisin metsälaitumelta sisälle otettaessa pääluku oli yli kaksinkertainen kevättalvella tapahtuneen vuonimisen (karitsoimisen) seurauksena. Liiat teurastettiin joko myyntiin tai omaan käyttöön. Lampaista kerittiin villa kaksi kertaa vuodessa saksien tapaisilla villankeritsimillä. Villa karstattiin lepereiksi ja kehrättiin langoiksi joko talossa tai naapurissa. Langoista kudottiin puikoilla sukkia, lapasia ja kintaita talveksi. Villapaitoja ja villaisia välihousuja kudotettiin ammattilaisilla – toki myös kätevä emäntä kutoi iloiselle isännälle esimerkiksi villapaidan joululahjaksi. Lisäksi lampaiden suolista ja niiden rasvoista saatettiin keittää saippuaa. Jotkut osasivat käyttää suolavedessä puhdistettuja suolia makkarankuorina. Lampaanvuodista saatiin myös nahkaa rukkasiin tai lyhytvillaisiksi leikatuista nahkoista tehtiin lammasturkkeja ja turkisliivejä sekä pitkävillaisiksi jätetyistä vuodista valmistettiin ”nahkaisia” eli sisäpuolelta karvaisia rekipeittoja. Niitä voitiin käyttää peittoina aitassa nukuttaessa.
Lampaat siis oleskelivat talvet navetassa sen nurkkaan rakennetuissa karsinoissa ja kesäisin metsäisillä laitumilla. Lammaslaitumien aitausten piti olla tiheäksi rakennettuja, koska lampaat mahtuivat paljon pienemmistä raoista kuin lehmät. Usein lampaat vietiin saareen kesälaitumelle, vei kenellä oli mahdollista.
Talviruokinta-ajaksi lampaiden ravinnoksi tehtiin kerppuja peltojen pientareilla kasvavista lehtipuiden vesoista. Ne ovat lepän, pajun tai koivun vesoista yhteen sidottuja lehdesnippuja, jotka oli varvuista käännetyllä pannalla sidottu yhteen. Kerput oli tehtävä täyden lehden aikana eikä ihan syksyllä, etteivät ne karisi, samoin kuin saunavastat. Kerput voitiin säilöä talveksi korkeaan aumaan metsäänkin, josta ne voitiin talvella rekikeleillä hakea kartanolle lampaiden ja lehmien ruuaksi. Lampaat tarvitsivat ravinnokseen myös kuivaa heinää ja vettä.

Puheenvuoroja

”Isä vainaa opetti minulle lampaan teurastuksen. Lampaan villapuoli ei saanut koskaan koskea nyljettyyn lihaan. Selitti, että jos liha pääsee kosketukseen villan kanssa, niin hetken päästä kokolihaan tulee villan maku! Lammas nyljettiin niin sanotusti tuppeen. Nahka kuivattiin traanipuoli ulospäin. Toinen puoli pujotettiin orteen ja alapuolelle laitettiin metrinen halko painoksi. Muutaman viikon kuluttua nahka oli kuiva ja nahkurit kävi ja osti kuivatut nahat. Samoin piisamin ja muidenkin nahat kelpasivat ostajalle.”

”Hermanni-pässi pääsee marraskuun alussa varsinaiseen työhönsä lammassuojassa laidunkauden päätteeksi iltojen pimettyä, kesäisten olkien tuoksussa, lumihiutaleiden hiljalleen peittäessä maan. Uuhien kantoaika on noin viisi kuukautta. Vuonat syntyvät keväällä. Touko-kesäkuun vaihteessa uuhet karitsoineen pääsevät tuoreelle laitumelle. Laidunkausi jatkuu aina lokakuulle saakka.
Pässipojat tulevat sukukypsiksi kolmen neljän kuukauden ikäisinä, jolloin ne viedään omalle laitumelleen. Pässien pomona toimii Hermanni, jonka pelkkä koko riittää takaamaan itseoikeutetun johtajan aseman.
Lampaat siirretään laitumelta toiselle sitä mukaa kun ruohoa riittää. Tutulle laitumelle siirto käy käden käänteessä - nämä pienet märehtijät muistavat erinomaisesti vanhan hyväksi koetun eväskentän. Uudelle laitumelle meno on hankalampaa - sillä niin kuin laumassa aina, osa porukasta saattaa kokea voimakasta muutosvastarintaa, josko osa innokkaasti uutta kohti laukkaisikin. Ohikulkijaa tämän muutosvastarinnan kohtaaminen saattaa huvittaa.
Laitumet pyritään järjestämään siten, että tarjolla on myös luonnonvaraista herkkua, edes pieni nippu vaikkapa jälkiruoaksi. Muun muassa lehdekset ovat lampaiden herkkua, myös voikukat, viljelijän riemuksi!
Lampaat keritään kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä. Parhain villa saadaan kesäkaritsan villasta, muutenkin syyskerinnän villat ovat yleensä hienolaatuisia.”

”Suomessa pärjää parhaiten Suomen lammas vaikka se ei ole niin lihaisa kuin esimerkiksi Oxford Down- lammas. Joka vuosi syntyy jonkin verran myös puhtaita rotulampaita, koska käytämme puhdasrotuista pässiä, ja uuhikatraassamme on aina muutamia puhdasrotuisia joukossa mukana.
Lampaat ovat ulkona laitumella touko-marraskuun välillä, säiden salliessa myös pitempään. Pässi laitetaan ulos heti, kun vesi pysyy sulana, mutta uuhet karitsoineen säätilan ja karitsoiden iän ja kasvun mukaan. Lammas pärjää hyvin ulkona pikkupakkasessakin, kun sillä on riittävästi syötävää, kuiva makuupaikka ja sen villa on hyvässä kunnossa. Alkukesän, heinäkuun puoliväliin - elokuun alkuun eläimet pärjäävät hyvin pelkän laidunruohon avulla, mutta loppukesästä ne tarvitsevat lisärehua. Lisärehuna lampaille on annettu perunoita, porkkanoita ja omenoita pestynä ja lohkottuna sekä heinää, viljaa ja rypsipuristetta. Joskus on kaadettu joku pieni leppä tai pajupuska kaluttavaksi. Lampaat saavat myös sokerimaissin korret sen jälkeen, kun tähkät on kerätty.
Talvella lampaat ovat karsinoissa muutaman lampaan ryhmissä. Ne pääsevät halutessaan ulos jaloittelemaan, ainoastaan kovimmilla pakkasilla ja kosteina, sumuisina päivinä ne eivät halua olla ulkona pitkiä aikoja. Talvella lampaiden päärehuna on perinteinen kuivaheinä, minkä lisäksi niille annetaan tarpeen mukaan viljaa, kotimaista rypsipuristetta, melassileikettä, kerppuja eli lehdeksiä sekä kivennäisiä ja vitamiineja. Viljana on tällä hetkellä kaura, koska se on nyt meillä mukana viljelykierrossamme. Joulu päättyy meillä joulukuusen vientiin lampaille syötäväksi. Syys- ja talvimyrskyjen jälkeen männyistä tippuneet oksat on myös keräilty pihoista lampaille syötäväksi.”






Lampaan (karitsan) suoramyynti


Lammas/karitsa, puolikas tai kokonainen, toimitetaan ennalta sovittuun luovutuspaikkaan sovittuna aikana joko tuoreena tai pakastettuna.
 
 
| Etusivu | Ruokarengas | Tiedotteet | Lampaat | Kanat | Kalat & Kalastus | Kalaruokaohjeet | Ruokaohjeet | Terveys | Juomat | 
1876212
 
Hovinsalon.fi, Saarisalontie 88, SF- 51600 Haukivuori
Webbinen.net